lauantai 2. joulukuuta 2017

Siisteintä elämässä on tehdä sitä, mistä tykkää. Pari sanaa työstä ja naisesta blogin takana.

Lukiossa opiskelin neljää vierasta kieltä, ahmin uskontoa ja historiaa, kirjoitin ja luin. Unelmani oli olla filosofian maisteri, suomen kielen opettaja, kirjoittaja. Pääsin yliopistoon vain tukehtuakseni tunteeseen, ettei tämä tie ole minua varten. Tuo tie erkanikin kovin nopeasti ja muuttui vuosien mittaisiksi poluiksi ulkomaille ja kotimaahan. Elämään, näkemään, kokeilemaan, oppimaan itsestä, perustamaan perheen ja ennen kaikkea ymmärtämään, että väkisin ei tarvitse (eikä pidä) haluta olla mitään.

En koskaan ollut ajatellut, että elämäni olisi nimenomaan tekniikassa. Numeroissa, lainalaisuuksissa, tiedon soveltamisessa ja numeerisissa rajoissa. Ne minä kuitenkin hallitsin, niitä mieleni punoi ja ymmärsi. Koska minussa on kuitenkin hitunen boheemia käsillä tekijää, epäröin, kunnes viitisen vuotta sitten löysin nämä kaksi puolta yhdistävän tutkinnon. Vajaassa kolmessa vuodessa, kovin intensiivisen opiskelutahdin, lukuisten esseenhajuisten öiden ja väsyneiden itkunpuuskien jälkeen minusta tuli insinööri, joka taitaa materiaalitekniikasta erityisesti tekstiili- ja vaatetustekniikan. Piirtää kaavoja, vääntää fysiikkaa, laskee todennäköisyyksiä ja ompelee protoja. Nainen, jolle polyesteri on materiaalin lisäksi etyleeniglykolia ja dimetyylitereftelaattia.


 

Helmikuun alusta lähtien olen uppoutunut huonekalutehtaan toiminnanohjausjärjestelmiin, teknisiin piirustuksiin ja levyrakenteiden maailmaan aina ruuvitasolle saakka. Selvittänyt materiaaleja, laskenut pintakäsittelyaineiden menekkejä, koodannut koneohjelmia, rakentanut käskyjä ja tuoterakenteita huonekalujen taakse. Oppinut tekemään eron uppo-, kupu- ja kupu-uppokantaisen ruuvin välille (ja valitsemaan niistä oikein). Ollut osa laaja-alaista, huikeaa projektitiimiä, tekstiilinainen puusepänteollisuudessa.

Eilen sain tietää, että työsuhteeni toiminnanohjausjärjestelmien parissa jatkuu taas pitkälle tulevaan vuoteen. Kykenin ajattelemaan vain, että siisteintä elämässä on tehdä sitä, mistä tykkää. 

Ja sanoin minä "kiitos".


(Älä tyydy vähempään kuin ansaitset. ❤ )

-S

 






lauantai 25. marraskuuta 2017

Lauantaisia löytöjä Lahdesta

Joulunavauksen sijaan suuntasin tänään lumettoman Lahden kirppiksille. Joulumieli on vielä hieman kadoksissa (ja saa viikon päivät vielä ollakin) lumen huuhtouduttua viemäriin sadepisaroiden saattelemana eikä keskustantäyteinen ihmismassa mustan asvaltin väreissä säväyttänyt tällä erää edes ajatuksen tasolla.

 

Mutta kylläpähän kirppiskiekka taas kannatti! Olen diggaillut Lisa Larsonin keramiikaa niin kauan kuin olen ruotsalaisesta keramiikasta mitään ymmärtänyt. Taannoisella Tukholman reissulla ihastelin eräässä Södermalmin antiikkikaupassa Larsonin keramiikkahahmoja, joita olen nähnyt käytännössä vain kuvissa. Tänään vastaan tuli tämä skye terrieri, joka on moitteettomassa kunnossa ja maksoi 0,50 €. Varsin hyvä löytö siis, normihinnat liikkuvat jossain 50€ tietämillä.




Kenellekään ei tulle yllätyksenä viehtymykseni vanhoihin kukkaruukkuihin (pitäisi varmaan joskus laskea, montako niitä tästäkin talosta löytyy). Yhtäkään Arabian Kerä-ruukkua minulla ei vielä löytynyt, joten tämä keskikokoinen Kerä lähti matkaan 15€:lla. Aluslautasen ruukku oli hukannut, mutta onnekseni keräsin muutama reissu sitten kirppikseltä talteen kaksi yksinäistä Arabian aluslautasta. Eiväthän ne samaa sarjaa ole, mutta soma kombo kuitenkin!




Ruukkujen löytäminen fiksulla hintaa ei yleensä ole ongelma, mutta aluslautasten puute vaivaa turhan usein. Ilahduin löytäessäni nämä valurautaiset Högforsin lautaset 4€ hintaan. Paitsi että lautaset ovat sopivan kokoisia, mustia ja rouheita, ne ovat myös sopivan painoisia estääkseen kukkia liukumasta lasten pienistä tönäisyistä pitkin ikkunalautaa.


Lisäksi mukaan tarttui Marimekon pikkulautanen 4€:lla. Näitä täytyykin kerryttää lisää, ovat oikein somat Ego-aamiaiskuppien parina!

 

Löydöt kruunasi tämä 2€ maksanut kertakaikkien suloinen makrameelaukku. Ei aivan tyyliäni, mutta silti täysin vastustamaton kappale käsityötä ja persoonallisuutta.





Kuin sattuman oikusta ruukkulöydön jälkeen lemppari kukkakauppani Neilikka ilmoitti tänään myyvänsä loput viherkasvinsa joulukukkien tieltä -70% alennuksella. Matkaan tarttui kauan haikaamani lyyraviikuna ja tämä ihana Matti, jonka tarkemman nimen ehdin jo unohtaa. Mutta siinä on kyllä kertakaikkiaan maailman kauneimmat lehdet! Eikö tulekin heti mieleen Finlaysonin Coronna-kuosi? Hintaa näille ihanuuksille jäi hitusen alle 15€.





Minulla on oikeastaan kolme asiaa, joita en voi vastustaa. Ja näitä todella huomaan myös kotiin kantavani: kauniita astioita, kukkaruukkuja ja viherkasveja. Tänään lyyraviikuna ja pari kukkapakettia kainalossa kotiin saapuessani mies totesi vain virnistellen, että "No, nyt on happea!" En tiedä, mitä yrittikään vihjailla. En kertakaikkiaan.


Ihanaa viikonloppua!
-S

torstai 23. marraskuuta 2017

Vuosipäivä eli 7squaremetersin ensimmäiset 365 vuorokautta.

Blogin ensimmäisistä metreistä on aikaa tasan vuosi. Vuoden aikana niin moni asia on muuttunut, näistä konkreettisimpina työt ja kotiosoite. Samaan aikaan niin moni asia on säilynyt ennallaan tai jopa kasvanut: rakkaus kotiin ja sisustamiseen, intohimo kirjoittamiseen, luottamus omaan näkemykseen.

Koti on minulle maailman rakkain paikka. Kirppisten kiertäminen rakkain harrastukseni. Työ arjen intohimoni. Ja perhe maailman napa. Rakastan kertoa näistä kirjoittaen, kuvata kotia sellaisena kuin se on, kuten minulle on ominaista. Epätäydellisenä, vaillinaisena ja ainaisessa muutoksessa.

Blogin "pitämisessä" menisi kohdallani paljon vikaan siinä vaiheessa, jos tästä kaikesta tulisi suunnitelmallista suorittamista. Voisi sanoa, että sekä kodissani että blogissani tärkeintä on fiilis. Että on mukavaa, kivaa ja tilaa hengittää. Että voi ilolla ja innolla tehdä ja sanoa aina silloin, kun arki ei ole imenyt kaikkia mehuja tai kun on kertakaikkiaan jotain sanottavaa. Puhua niistä asioista, jotka ovat itselle tärkeitä: ekologisuudesta, eettisyydestä, kirppislöydöistä ja sisustussuunnitelmista. Ei siksi, että pitäisi tai että joku odottaisi -vaan siksi, että se tuntuu oikealta, minulta.

Tasan vuosi takaperin synnytin tämän kertomuksen ensimmäiset rivit. Ja mikä tärkeintä, nimen. Seitsemässä neliömetrissä olisi ollut liikaa ääkkösiä, joten blogista tuli 7squaremeters. Se neliöiltään pienin huone, joka kod(e)issani on oikeastaan aina ollut minun comfort zoneni: keittiö, ammeellinen kylpyhuone, soluasunnon omat neliöt. Tässä kodissa tuota neliömäärää vastaa eteinen, jossa kotiin saapuessa tuoksuvat pitkät pellavat, hirret ja lämpiävä kakluuni.

Seitsemään neliömetriin mahtuu joskus koko maailma.




 






 



 
 


 
 

 
 









Kuluneen vuoden aikana maailmani on kasvanut paljon. 
KIITOS, kun olette. ❤ 

-S

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Käsinkudottua onnellisuutta. (Yhteistyössä Sukhimattojen kanssa.)

Minulla on aina ollut erityinen rakkaussuhde Intiaan: sen käsityökulttuuriin, väreihin, mystiikkaan ja ihmisiin. Rakastan Intian punertavaa maaperää, ihmisten elämänasennetta ja sitä vuosisatojen käsityöperinnettä, josta länsimaalaisena voi olla vain kateellinen. Intia on kuitenkin vastakohtaisuuksien maa, jossa toisilla on edellytykset koulutukseen ja menestymiseen; toisilla kertakaikkiaan ei.

Kun minulle aiemmin syksyllä tarjoutui tilaisuus yhteistyöhön Sukhimattojen kanssa, en epäröinyt hetkeäkään. Sukhimatot huokuvat ensiluokkaisen materiaalin lisäksi myös hieman toisenlaista lämpöä: jokainen matto hyödyntää paikallista, ikiaikaista käsityöperinnettä, mutta myös tarjoaa matontekijälle sellaisia mahdollisuuksia, joita hänellä muutoin ei olisi: koulutusta, reilua palkkaa ja tilaisuuden työskennellä kotona. (Aiemmin julkaisemani Sukhimattoja, vastuuta ja vastuullisuutta käsittelevä teksti "Reilua käsityötä. Pari sanaa vastuusta ja vastuullisuudesta. (Yhteistyössä Sukhimattojen kanssa.)" löytyy täältä.)



Tämä tässä on Mahd Alam, yksi Sukhimattojen intialaisista kutojista. Mies, joka on valmistanut minunkin Farid-mattoni: eräs intialaisten villamattojen erityispiirre nimittäin on, että niitä valmistavat vain miehet! Sukhimatot tarjoaa Mahdille paitsi mahdollisuuden 2-3 kertaa keskitasoa korkeampaan palkkaan, kotona työskentelyyn ja koulutukseen, mutta myös mahdollistaa näiden asioiden avulla sen, että Mahd voi lähettää omat lapsensa kouluun.



Mahdin käsissä syntynyt Farid-matto on 100%, laadukasta villaa, ja se on valmistettu vanhalla intialaisella käsityöperinteellä punosmaisesti kutomalla, ei solmimalla. Astmaatikko-allergikko-keliaakikko-perheessä on erityisen ihanaa, että tämän ainutlaatuisen valmistustavan ansiosta Farid ei nukkaa lainkaan. Matto on todella tiivis, sileä ja pehmoinen: kaikkea sitä, mitä villamatolta voi toivoa! 

Mikään ei voita villamaton tuntua jalan alla. Uudesta matosta vienosti tuoksuvaa lanoliinia, taidolla kudotun tekstiilin ulkonäköä ja villan lämpöä talven ensimmäisten pakkasten jäähdyttämillä lautalattioilla. Laadukkaista materiaaleista valmistetut tekstiilit kestävät aikaa ja vanhenevat arvokkaasti. Olen aivan rakastunut maton tummanharmaaseen väriin ja siihen, kuinka se sulautuu yhteen käsinsolmitun mattovanhukseni kanssa.





Sukhimattoihin tutustuttuani ja maton kotiuduttua olen todella ymmärtänyt, mistä yrityksen nepalinkielinen nimi Sukhi, "onnellinen", kumpuaa. Onnellisuus kasvaa siitä fiiliksestä, joka saa silittämään maton kudottua pintaa, riisumaan sukat ja laskemaan paljaat jalat sen siloiselle, pehmeälle pinnalle.

Kun käsissäsi on pieni pala rakastamaasi Intiaa ja sen vuosisatoja vanhaa käsityökulttuuria. Jotain rakkaudella, ylpeydellä ja ammattitaidolla tehtyä: eettisesti tuotettu matto. 

Mutta ennen kaikkea Sukhi kumpuaa siitä pienestä onnentunteesta, kun näet mattosi valmistajan kasvot, ja tiedät edesauttaneesi maailmassa syntymään edes hitusen hyvää.





"Käsinkudottua onnellisuutta" on toteutettu yhteistyössä Sukhimattojen kanssa. Lisää Sukhimattojen reilusta työstä ja ihanista matoista:

K O T I S I V U I L T A

I N S T A G R A M I S T A 


Huom! Viimeinen kuva goalaisista koulutytöistä on omalta matkaltani Intiaan eikä sillä ole suoraa yhteyttä Sukhimattoihin tai siinä esiintyvään matonkutojaan. Kuvaan kuitenkin kiteytyy Intia tavalla, jolla minä sen haluan nähdä: väreinä, ilona ja tasavertaisuutena, jota Sukhi omalta osaltaan Intiassa edistää.

tiistai 14. marraskuuta 2017

Bussen till Slussen! Omalla lomalla Tukholmassa.

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, en ole koskaan käynyt Tukholmassa. Olen matkustanut Intiaan, Venäjälle ja kerännyt reissurepun kylkeen käytännössä koko Keski- ja Länsi-Euroopan liput, mutta Tukholmaan ei ole koskaan tuntunut olevan asiaa. Kun serkkuni muutti sinne töiden perässä reilu vuosi takaperin, oli tämäkin reissu onneksi enää vain ajan kysymys.

Niinpä minä sitten perjantaina suuntasin Norran siivillä Tukholmaan ja majailin kolme päivää keskustan tuntumassa lapsuuteni parhaimman ystävän luona. Päivitin kuulumisia yli puolen yön, tallasin kaupunkia ristiin rastiin, söin hitaita aamiaisia ja suunnistin säkkipimeällä hautausmaalla isänpäivänä viemässä kynttilöitä rakkaimmille.

En tiedä, olisiko tämä kolme ja puoli päiväinen oma loma voinut tulla otollisempaan saumaan. Piti matkustaa meren yli osatakseen pysähtyä ja rauhoittua, juodakseen aamukahvin istualtaan ja hymyilläkseen vapautuneesti. Naureskellakseen hypätessään "bussen till Slussen".










  Reissun TOP3-lista näin vintagediggarin näkökulmasta:

1. Södermalm

   Ei suotta ylistetty "Tukholman Kallio". Mahtavat näköalat,
   ihanat kadut, kivoja kirppiksiä ja putiikkeja, joiden tarjontaa 
   olen tähän saakka ihaillut lähinnä netissä. 

   Mitään varsinaisia aarteita matkaan ei tarttunut (vaikka 
   esimerkiksi suomalaisille retrofaneille tarjolla olisikin ollut 
   mm. Finelin Tonttu-kulhoja 10€ kappalehintaan sekä Arabian 
   leikkuulauta ja kahvikuppeja varsin edukkaaseen hintaan), mutta 
   pientä kivaa kuitenkin parin euron kappalehintaan: mortteli ja 
   vanhoja messinkikulhoja. Varsinkin vaatepuolella valikoima 
   todella runsas ja hinnat merkkivaatteissa huomattavasti Suomea 
   edukkaammat. Itselle tarttui matkaan pari Acnen neuletta.

   Horngatanilla sijaitseva Brandstationen on todellinen
   tavarataivas, huikea sekoitus uutta ja vanhaa. Olisin kantanut 
   mukanani kaiken, jos lompakossa ei olisi pohjaa ja matkalaukun 
   sijaan mukana olisi ollut esimerkiksi rahtilaiva.









 

2. Gamla Stan

   Vanha kaupunki ei vaatine sen kummemmin sanoja? Ihana, ihana,
   ihana! Kapeita katuja, nilkat taittavia mukulakivikatuja, 
   pieniä putiikkeja ja kummitustarinoita. 

   Rakastan vanhoja rakennuksia, elämänjälkiä, vuosisatojen 
   takaista värien käyttöä, hilseileviä ikkunanpieliä. Aivan 
   kaikkea!







3. Fiilis

   Tukholmassa on paljon samaa kuin Hollannissa, jossa asuin vuoden 
   päivät kymmenen vuotta nuorempana. Paljon ihmisiä, mutta 
   levollinen ja kiireetön fiilis (paitsi moottoritiellä). Kaunis 
   arkkitehtuuri, historian havina ja kansainvälisen avoin tunnelma.

   Kaihtimettomat ikkunat, joista katsella sisään oikeisiin 
   ruotsalaisiin koteihin pimeän tullen.

   Meri, kaikkialla.

   Kaunein Tukholma on lentokoneesta pimeällä, jolloin kaupunki 
   piirtyy merta mukaillen kuin kultahipuilla ja jalokivillä 
   kirjottu itämainen kangas. Näky, jolle voi vain huokaista.




Mutta kuten se iänikuinen sanonta kuuluu: borta bra men hemma bäst! Onnistuin reissussa innostumaan hieman myös joulun saapumiseen ja sävelet jopa koristeiden ( - sanoo nainen, joka vihaa koristelua - ) suhteen ovat selvät.

Joten ihanaa viikkoa, huomenna ollaankin jo puolivälissä työviikkoa!